Helsingin IFK on Granin viimevuotisen C-poikien turnauksen voittaja. Tänä vuonna mukaan ilmoittautui HIFK/2, joka voitti syksyllä Kolmosen lohkonsa. Kokoonpanoa - kuinka paljon mukana on Kakkosessa pelanneen HIFKin ykkösjoukkueen poikia ja kuinka paljon Kolmosessa pelanneita - voimme vain spekuloida. B3D:ssä HIFK/2 voitti sekä Kasiysin että SibboV:n maalein 2-1.
Mikkelin Kissat pelasi tänä kesänä Itä-Suomen alueellisessa Kakkosessa, kohensi otteitaan syyskaudella ja taisteli noususta Ykköseen. Eikä nousu kovin kaukana ollutkaan, mutta lopulta MiKi kuitenkin jäi lohkonsa kolmanneksi.
Sibbo-Vargarna oli keväällä Helsingin-Uudenmaan alueen B16-sarjan lohkossaan kakkonen. Syksyllä sijoitus yläloppusarjassa jäi kahdeksanneksi, mikä ei kerro ihan koko kuvaa tasosta, sillä joukkue pelasi -96-ryhmällä hyviä ja tasaisia pelejä kaikkia vastaan. GrIFK B2:n kanssa se jakoi pisteet.
Grankulla IFK on järjestävä seura ja tuntee tietysti hyvin kotikenttänsä hornankattilan, ja erityisesti ojan josta pohjoiseen potkaistuja purkupalloja ongitaan. Grani pelasi lievästi nousujohteisen kauden: keväällä Kakkosen lohkokuutonen ja niukasti jatkoon, syksyllä tiivistetyn Kakkosen lohkossa viides. Kääntämällä pari syyskesän niukasti hävittyä peliä Grani olisi ollut lähellä nousukarsintoja. Grani on -96 syntyneiden poikien ryhmä, jossa on B2D:n sarjaotteluissa pelannut pari ysiseiskaa ja yksi ysikasi.
Lohko B:
Haminan Pallo-Kissat kisasi mikkeliläisten lajitoveriensa kanssa itäisen Suomen alueellisessa Kakkosessa, jossa sijoitukseksi tuli viides. Aiemmissa harjoituspeleissä HaPK on pelannut isäntien eli Granin kanssa tasaisia otteluita. Kakkosessa HaPK-MiKi pelasivat 1-2.
Kasiysi on puhtaasti -96 syntyneiden joukkue ja otti B16-aluesarjassa pronssia. Granin ja Kasiysin paikallisderbyt ovat ikäluokan suuria spektaakkeleita ja niissä on tunnetta mukana, koska Granin pelaajista monet ovat Kasiysin taitokoulun kasvatteja.
Käpylän Pallolla oli tällä kaudella kaksi B-joukkuetta, joista toinen ryhmä pelasi Ykköstä ja toinen Kakkosta. Turnaukseen kutsuttiin Kakkosessa pelannut ryhmä, mutta mukana olevaa kokoonpanoa voimme tietysti vain arvailla. Sarjassa GrIFK voitti maalein 2-1, mutta tilanteita oli molemmissa päissä siinä määrin että peli olisi voinut päättyä kuinka vain.
______________________________________________________________________________
Odotettavissa on sopivan tasaisia pelejä. Itäsuomalaisille vieraille sovitellaan sarjasijoituksien perusteella hienoista ennakkosuosikin viittaa, mutta todellakin vain hyvin hienoista, ja tulokset nähdään sitten kun pelit on pelattu. Hyviä matseja kaikille!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti